lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kutsumattomat vieraat

Ei ollut mitenkään hirveän mieltä ylentävää havahtua viime yönä kahden maissa siihen, että kani kiljuu pihalla kuin syötävä.

Supikoirahan se siellä oli Artturin kimpussa. Artturi on kunnossa, sillä ei ollut hätää, olihan se turvassa omassa vankassa häkissään, mutta ilmeisen kauhuissaan huudosta päätellen. Hyppäsin siis sängystä ja syöksyin parvekkeelle, jonka ovi on ihan sänkymme vieressä. Parvekkeelta sitten tapitettiin toisiamme supikoiran kanssa. Röyhkeä elukka, ei hirveästi tuntunut minun läsnäolostani piittaavaan, mutta lähti kuitenkin lopulta livohkaan.

Itsekin menin alakertaan ja pihalle ja vein Artturin loppuyöksi marsulaan turvaan. Tullessani marsulasta isot puput olivat kaikki rivissä tarhan marsulan puoleisella sivulla, joten niitä ei näköjään supikoiran vierailu hirveästi hetkauttanut. No, olivathan samaiset kanit Uuden Vuoden aattonakin ihan normaalisti, vaikka raketit paukkuivat, kenellekään ei tullut edes mieleen mennä mökkiin piiloon...

Isäntä kertoili myöhemmin, että oli nähnyt ketunkin pihassa pari päivää sitten ja vielä keskellä päivää! Supikoirakin oli kuulemma aiemmin tällä viikolla näkynyt aikaisin aamulla. Seuraavaksi varmaan karhu pitää sitten piknikkiä tuossa pihanurmella...


1 kommentti:

  1. Sinulle on tunnus blogissani
    http://pupusienelamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista