tiistai 28. toukokuuta 2013

Freddy makutestaus

Päästiin mukaan Freddy makutestiin, joka oli tarkoitettu marsuille ja kaneille. Osallistujia kyseltiin mukaan joskus viime viikolla, 23. päivä tuli ilmoitus mukaan pääsystä, paketin saapumisilmoitus eilen maanantaina 27. päivä ja paketin sain haettua tänään. Se vähän yllätti, että paketin mukana olleessa saatekirjeessa sanottiin, että palautelomakkeen täyttöaikaa (eli käytännössä testausaikaa) on viikko, kuitenkin enintään torstaihin 30. päivä asti. Anteeksi mitä? Sehän on ylihuomenna, ei viikon päästä...
Päätin sitten tehdä "testin" heti, koska huomenna en ehdi mitään ylimääräistä ja torstaista ei vielä tiedä kukaan, saattaa jopa unohtua koko lomakkeen täyttö. Eipä tämä kovin hyvä testaus siis ole, kunnon testaukseen täytyisi saada tarkkailla ruuan uppoamista ainakin pari päivää.
Tosin, eipä tuosta kilon pussista olisi riittänytkään kovin moneen ruokintakertaan ja se kilokin piti vielä kuitenkin jakaa kaneille ja marsuille puoliksi. Olisi nyt luullut saavan molemmille eläinlajeille oman pussin, mutta ei... Tosin jos perusoletus on, että kotona on kaksi marsua ja pieni kääpiökani, niin en ehkä ihan istu siihen oletukseen. :D


Siinä se on.





Ruuan kimppuun käytiin kuin sika limppuun, kuten aina... Jos näille antaisi pieniä kiviä tuossa kupissa, niin varmasti söisivät... Hölmöt.
Ruoka ei kuitenkaan kauaa jaksanut kiinnostaa, vaan siirryttiin nakertelemaan kuusenoksia ja loikoilemaan, vaikka normaalisti kaurakupilla viihdytään huomattavasti pidempään ja syödään enemmän, joten voisi vetää johtopäätöksen, että ruoka ei näille höpönassuille kovinkaan hyvin maistunut, vaikka sitä ensin innoissaan maisteltiinkin.
Artturi sen sijaan ei koskenutkaan koko ruokaan, mutta Artturi on muutenkin huono syömään ylipäätään yhtään mitään.

Näillä kokemuksilla en ostaisi tätä pellettiä, koska ei vain ole kauran voittanutta, taas se nähtiin. En usko, että tätä myöskään saa riittävän suuressa pakkauskoossa.


4 kommenttia:

  1. Katoitko muuten onko tuo ruoka (kaneille) kuinka hyvää/huonoa? Kiinnostaa tietää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mahdat tarkoittaa? Jos ravintoarvoja, niin muistaakseni suunnilleen 19% kuitua, 16% valkuaista ja 3% rasvaa. Alfa-alfaa ja apilaa oli ainakin sisällössä.
      Jätin tyhjän pussin marsulaan, voin siitä kyllä tarkempia tietoja vielä tarkistella, jos jotakuta kiinnostaa. Ei näyttänyt tuotetta vielä löytyvän Freddyn kotisivuiltakaan.

      Poista
    2. Tuota kai tarkoitin, en vain itse edes tiedä mitä kanin ruuassa pitäis olla ja minkä verran... :D Mutta ihan sama (siis että millasta tuo ruoka on, en kuitenkaan koskaan osta sitä :D)

      Poista
    3. Koostumus: Kuivattu alfafa, apila ja ruoho, viljat (vehnä, maissi, ohra), öljykasvin siemenet (auringonkukka, alfafajauho), vitamiinit ja mineraalit

      Ravintoaineet: Kuitu 19,0%, proteiini 16,0%, tuhka 8,0%, raakaöljyt- ja rasvat 3,7%, kalsium 1,0%, fosfori 0,58%.

      Lisäaineet/kg: A-vitamiini 10200 IE, D3-vitamiini 2040 IE, E-vitamiini 68mg, kupari 10mg, sinkki 48mg, mangaani 61mg, rauta 27mg, seleeni 0,20mg, kalsiumjodaatti 1mg, koboltti 0,20mg.


      Tuollaiset arvot oli joku marsut.nettiin kirjaillut.

      Poista